sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Lunta tupaan helteellä

Tasaiseen tahtiin valuu häväistysviestejä, nyt erityisesti kirjaprojektin tienoilta.
5 - 10 kpl päivässä anonyymiä tyyliin "hahhhaaa vai kirja, tunge se perseeseesi" tai " sama kuin antaisi apinalle kirjoituskoneen" Seuraava tuli kuitenkin nimellä, joten sen voin julkaista ihan erikseen.

Lauri Rantala on lisännyt kommentin tekstiisi "Kyselen, vastaisitko…kiitos. / PÄIVITYS":

Maksaisin painetusta kirjasta helposti 20€ tai enemmänkin. PDF ehkä 5€. Mikäli kirjaan päätyy pelkästään omia kuviasi, kaikella kunnioituksella no thank you. Rahoitus kuntoon siis. Jos olisit vittuillut ihmisille vuosien varrella vähemmän, saattaisi olla helpompaa tuo rahoituksen järjestäminen.

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi 


--
Hyvä Lauri.
Katsopa valokuvauksen oppikirjoja. Kenen kuvilla kirjat on kuvitettu? Vastaan puolestasi. Kirjoittajien pääsääntöisesti.  Kerrot minun vittuilleen ihmisille vuosien varrella. Olen kirjoittanut toki kriittisesti valokuvauksesta, mutta en ole kirjoittanut henkilöitä yleisesti solvaten, vaan siitä, mitä he tekevät kuvien suhteen. Sellaista sanotaan kritiikiksi ja se on sallittua maassa, jossa ainakin teoriassa on sananvapaus. 
-
Miten luulisit kirjani paranevan, jos ostaisin tuhannella dollarilla jonkun kuuluisan lehtikuvan kertakäyttöoikeuden? Toisten lehtikuvaajien kuvillako kuvittelet Lauri minun opettavan lehtikuvausta ja kuvajournalismia. Näyttää vahvasti siltä, ettei sinusta tule kirjani ostajaa. Ehkä on hyväkin niin.
-
Ajattelepa vielä hetki valkuvausskeneämme.
Suomessa on noin 250 - 350 vakituista lehtikuvaajaa, riippuu paljon laskutavasta, tuossa joukossa ovat myös ne freet,  jotka katson ammattitaitoisiksi edes jossain määrin. Muiden alueiden valokuvausammattilaisia- jotka joku työllistää vakituisiksi- on ehkä saman verran lisää. Kaikenkaikkiaan valokuvauksesta ja sen laita-alueista saa elantonsa kokonaan tai osittain noin parituhatta ihmistä. Se on marginaalinen määrä ihmisiä verrattuna työikäisiin.
Siinä joukossa ja koko Suomessa on vain kaksi ammattikuvaajaa, jotka kirjoittavat kriittisesti valokuvauksesta. Matti J. Kaleva ja minä. Muut tekstit ovat luokkaa: "ihana kuva, mitä kameraa käytit"
-
Lauri Rantala, varmaan sinä ja muut valokuvausta SOME:ssa tutkailevat selviätte hengissä kahden ihmisen kriittisistä teksteistä ja mattikin kirjoittaa ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Annan sinulle kuitenkin nyt hyvän neuvon. Jos tekstini eivät miellytä ja joudut antamaan kritiikeilleni määritteen "vittuilu", ÄLÄ lue niitä. Eivät niitä lue kritiikin kohteetkaan!
-
Nyt kysyn sinulta Lauri Rantala: "Olisiko sinusta hyvä, jos valokuvauksesta ei kirjoitettaisi  kriittisesti?"
-
Samaan aikaan kun kirjoitan tätä on 75%  Suomea kiimassa jääkiekon MM skaban takia, noin 25% miettii ketä eunestää ja promillen murto-osan rahtunen pohtii vittuiluani kansallisille valokuvauksen legendoille.
Todellinen tilanne on kuitenkin pohjoissuomen kaupungissa, jossa isoäiti koetti selvitä kolmen pienen lapsen hoidosta. Vaihtessaan yhdelle vaippaa, ryömi pieni poika ulos ikkunasta ja putosi ----- kuollen asfaltille.
Siellä talossa asuu nyt sellainen suru ja itsesyytös, ettemme me surkimukset ymmärrä siitä yhtään mitään. Kehotan uhraamaan sekunnin ajatuksen todelliselle kärsimykselle. Se seuraa näitä ihmisiä lopun elämää, jääkiekkokiimaisten kokema tappio venäjälle on pientä.
-
Lauri, tässä alla on minun ottamani lehtikuva. Tämä kuva ei toki mene lehteen virheittensä takia. Mutta tätä virheellistä kuvaani käyttäen minun on helpompi opettaa esimerkiksi käden liikkeeseen reagointia, vastavalossa varjon avaamista ja sommittelun jatkamista ensimmäisestä framesta eteenpäin, kuin jonkun huippukuvaajan Lifen kannessa julkaistusta täydellisestä lehtikuvasta. Olenko selittänyt nyt riittävästi sinulle Lauri syitä, miksi aion käyttää omia kuviani opetuksen lähteenä, kuten olen tehnyt yli 20 vuotta?


4 kommenttia:

karvakuono: kirjoitti...

Hyvä Jore, juurikin tätä piirrettä arvostan sinussa ja siksi luen blogiasi ja olen myös edelleen valmis maksamaan "testamentistasi" kohtuullisen hinnan, julkaistakoon se sitten missä muodossa hyvänsä. Perustelet näkemyksesi ja pidät linjasi. Maailmaan mahtuu paljon huutoa ja meteliä, mutta perustelluille näkemyksille voi aina antaa niille kuuluvan arvon.
Helteisin terveisin,
Jussi Leino

Lauri Rantala kirjoitti...

"Toisten lehtikuvaajien kuvillako kuvittelet Lauri minun opettavan lehtikuvausta ja kuvajournalismia."
Kyllä. Kirjoitit itsekin aiemmassa blogauksessa:
"Tällaisen kirjan ongelma on, että ollakseen uskottava siinä pitäisi olla kuvajournalismin historian ja monen muun osan kannalta oleellisen tärkeitä kuvia, jotka ovat eri arkistoissa ympäri maailmaa. Niiden copyrightin suhteen tulee eteen hintaongelma."
Mikäli käytät ainoastaan omia kuviasi, kirjasi ei oman määritelmäsi mukaan ole uskottava.


"Jos tekstini eivät miellytä ja joudut antamaan kritiikeilleni määritteen "vittuilu", ÄLÄ lue niitä."
Olen jo vuosia mielelläni lukenut kuvajournalismikritiikkiäsi ja aion lukea jatkossakin. Kritiikkisi on validia ja relevanttia. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Haukut tältä osin Jore väärää puuta. Myönnän silti, että sanoin ilkeästi, ja olen siitä pahoillani.

Toivon vilpittömästi sinulle ja kirjaprojektillesi onnea ja menestystä. Tarkoitan tuota todella.

Anonyymi kirjoitti...

Jore, ilman muuta käytät omia kuviasi opetuksen lähteenä. Tämä on paljon, PALJON mielenkiintoisempi esitystapa kuin jonkin täydellisen kansikuvan pyörittely ja kehuminen. Minusta kannattaa pitää projekti sopivan kokoisena, eli minä liputan PDF-julkaisun puolesta. Kirja olisi mahtava, mutta ilman kustantamoa projekti on hirmuinen.

Vielä tästä saamastasi anonyymista roskasta (tiedän ettet julkaise kommenttiani, minulle on tärkeintä että tämä päätyy siitä huolimatta luettavaksesi): ihmisten pikkumaisuus jaksaa aina yllättää. Vaikka oletkin välillä rujo ja hyökkäävä sanoissasi, minulle sinusta on välittynyt aina nöyryys niitä asioita kohtaan jotka elämässä aidosti jotain merkitsevät.

Jari Kähkönen kirjoitti...

Itse kyselisin sen mielekkyyden perään, että nostaa filtteristä ylös kommentteja. Se sihti on useimmiten täysi sitä ja samaa eli jatkuvaa ilkkumisen, lyttäämisen sekä alasrepimisen kierrettä.

Ylösnostettu kommentoija pilasi asiansa kyökinpsykologisella vittuilu -repliikillään, jolloin sinänsä harmiton mielipide maksettavasta rahan määrästä osoittautuu pelkäksi ohueksi hyväksyttävyyden peitekerrokseksi. Eikä liioin tietämättömään heittoon omien kuvien käyttämisestäkään pidä siihenkään siksi suhtautua ymmärtäväisesti, koska henkilökysymys on ratkaissut vielä toteuttamatta olevan teoksen arvon jo ennen sen ilmestymispäivää.

Moiset ovat samaa lahkoa kuin aikanaan jo Marxin Kalle -vainaan riesana olleet vulgääritaloustietelijät, kuten hän sanaili Pääoman esipuheessa. Mutta kumma kyllä moisia jälkimodernin ajan änkyröitä, ammattivänkääjiä tai luokittelemattomia kylähulluja ei seuraa asemaan kuuluva häväistys vaikka käyttäytyminen onkin täysin varhaisversioiden kaltaista.

Näkeekö työssä useampia kuin yhden tason, tietääkö mitä teki ja miksi kun työ valmistui? Sekä ymmärtääkö mahdollisen erehdyksenkin siihen johtavine syineen ja kehittyykö mitenkään? Kas, siinäpä kysymyksiä kerrakseen, niitä pohdittaessa ollaan jo matkalla sellaiseen itsenäiseen ammatilliseen asemaan, joka on aina villinnyt heitä ketkä eivät pysy tai kestä mukana pysymättömyyttään...lajiin katsomatta.

Verkko on ympäristönä vaarallinen, siellä asiat tapaavat kääntyä nurinniskoin ja suhteeton suhteellistua. Jos aikanaan kenellä tahansa oli jonkinsortin filmijärkkäri ja kuvat tasoaan vastaavalla foorumilla eli omassa albumissa kotona, voi tuskin ymmärtää mikä meni vikaan, kun on seota ensimmäisestä poikkinaisesta sanasta sekä hyökkää vastaan elämänpiiriä, josta ei aikanaan olisi ollut sen paremmin mitään tietoa kuin pääsyäkään. Mutta minkä vertaiseksi silti nyt kuvittelee itsensä.

Pohdintani syy on se, että et Jore suuremmin tuhlaisi aikaasi niiden kanssa, jotka eivät tule olemaan kanssasi milloinkaan samaa mieltä, vaan haluavat ettet olisi enää koskaan julkisesti mitään mieltä mistään. Satsaa sensijaan siihen mihin satsata kuuluukin eli kirjoita toki aikomasi tietokirja, ne keillä on ammatillinen kehittyminen mielessään hankkivat sen kyllä. Kukaties jopa jokunen kehityspsykologisessa mielessä kirjoittamaton lehtikin löytää sen kautta itsensä.

Jari Kähkönen